Projektit



Anni on mukana monissa erilaisissa projekteissa ja yhtyeissä yli genrerajojen ja työskentelee taiteellisen ja pedagogisen toimintansa lisäksi myös omassa kulttuurialan yrityksessään sekä erilaisissa asiantuntijatehtävissä. Anni esiintyy eri yhtyeissä niin viulistina kuin laulajanakin ja toimii mielellään myös konserttien ja muiden tapahtumien juontajana sekä tarinallisten esitysten kertojana. Anni pitää taidekasvatusprojektien toteuttamisesta, ja etenkin lastenkonserttien ja -tapahtumien suunnittelu, käsikirjoittaminen ja niissä esiintyminen mitä monipuolisimmissa roolihahmoissa on Annin mielestä erityisen  hauskaa. Alla on esimerkkejä projekteista, joissa Anni tällä hetkellä toimii.

HeBO – Helsingin Barokkiorkesteri

Kuva: Marco Borggreve


HELSINGIN BAROKKIORKESTERI

Vuonna 1997 perustettu Helsingin Barokkiorkesteri tuo uusia näkökulmia vanhan musiikin tulkintaan. Taiteellisena johtajana on vuodesta 2003 toiminut Aapo Häkkinen, jonka johdolla orkesteri on noussut Euroopan arvostetuimpien periodiyhtyeiden joukkoon. Helsingin Barokkiorkesteri on esiintynyt lukuisilla korkean profiilin areenoilla kotimaassa ja ulkomailla, ja yhtyeen asema suomalaisen kulttuuriviennin ja -vaihdon lippulaivana on entisestään vahvistunut viime vuosina.



Lue lisää

FiBO – Suomalainen barokkiorkesteri

Kuva: Jaakko Paarvala


SUOMALAINEN BAROKKIORKESTERI

Suomalainen barokkiorkesteri FiBO tunnetaan elävästä ja ennakkoluulottomasta tavastaan esittää kaikenlaista periodisoittimille kirjoitettua musiikkia. Orkesterin repertuaari nojaa vahvasti barokkiin ja yltää aina varhaisromantiikkaan saakka, mutta sisältää myös uutta, useimmiten orkesterille varta vasten kirjoitettua musiikkia. Monipuolisesti kouluttautunut, kansainvälisesti aktiivinen soittajisto toimii aktiivisesti koko vanhan musiikin kentällä sekä Suomessa että ulkomailla.


Lue lisää

FiBO Collegium

Kuva: Valtteri Mäkelä


COLLEGIUM RY

Collegium ry kehittää ja edistää vanhan musiikin tuntemusta, esittämistä, opetusta ja koulutusta Suomessa ja ulkomailla. Vuonna 2019 perustettu yhdistys jatkaa aiemmin toimineen FiBO Collegium -työryhmän kansallista ja kansainvälistä tunnustusta saanutta toimintaa barokkimusiikin pedagogiikan ja yleisötyön parissa. Collegium ry pyrkii tukemaan mm. koulujen, päiväkotien ja musiikkioppilaitosten musiikkikasvatustyötä ja sen tavoitteena on tuoda barokkimusiikin iloa kaikenikäisten ihmisten saataville.

Lue lisää

Ensemble Un'altra ondata

Kuva: Chris-Tomas Konieczny


ENSEMBLE UN'ALTRA ONDATA

Ensemble Un’altra ondata on vuonna 2009 perustettu, vanhan musiikin nuorista ammattilaisista koostuva yhtye, joka keskittyy pääosin 1600-luvun musiikkiin ja pyrkii tuomaan esityksissään esiin varhaisen barokin puhuvan musiikin ilmiötä vivahteikkaasti sekä vahvojakaan sävyjä ja kontrasteja pelkäämättä. Un’altra ondata tulkitsee vanhaa musiikkia omalla uudella ja tuoreella tavallaan.


Lue lisää

Soria Duo & Band

Kuva: Mika Mäki


SORIA DUO & BAND

Soria on poikkeuksellisen monipuolinen duo, joka soittaa musiikkia erilaisissa juhlissa ja muissa tilaisuuksissa genrerajoja ylittäen, vankalla ammattitaidolla ja rohkealla otteella. Tarvittaessa duo laajentuu myös viiden hengen bändiksi. Sorian ohjelmistossa on niin perinteistä tanssimusiikkia kuin uudempaa pop/rock-musiikkia Suomesta ja ulkomailta.



Lue lisää

Boy With Strings

Kuva: Saana Wang


BOY WITH STRINGS

Boy With Strings on multi-instrumentalisti Ville Laaksosen musiikillinen alter ego. Laaksosen voimakkaaseen ja emotionaaliseen lauluun yhdistyvät luupatut viuluosuudet, jousiorkesteri, vivahteikkaat beatit ja lämpimät ambient-soundit. Boy With Stringsin tarina on tarttuvien pop-melodioiden musikaalifantasiaa: "chasing after moments that were not, spaces between memories".


Lue lisää

Kuva: Jarno Lindén


PRINSESSA JA SIKOPAIMEN

Prinsessa ja sikopaimen on H. C. Andersenin Sikopaimen-tarinaan pohjautuva lasten barokkimusiikkisatu, joka kertoo nirsosta ja koppavasta prinsessa Annelista ja häneen rakastuneesta prinssi Urmaasta, jonka kosinta ei materiaan ihastuneelle prinsessalle kelpaa.  Sikopaimeneksi naamioituva Urmas saa lopulta Annelin ymmärtämään, ettei elämän tärkeimpiä asioita voi mitata rahassa. Esiintyjät: Anni Elonen(barokkiviulu, kellopeli, laulu, kertoja) ja Louna Hosia (barokkisello, jouhikko, laulu).



Lue lisää

Kuva: Markus Bergman


KUNINGAS JA MAHDOTTOMAT HOVINEIDIT

Kuningas ja hovineidit on hulvaton dramatisoitu musiikkiseikkailu, jonka tapahtumat sijoittuvat 1600-luvulle Ranskan kuninkaan hoviin ja Versailles'n puistoon. Kaksi Aurinkokuninkaan piknikille kutsumaa hovineitiä kilpailee kuninkaan huomiosta ja illallisseuralaisen paikasta välillä kyseenalaisiakin keinoja käyttäen ja hyvän käytöksen rajamailla liikkuen, kisaillen muun muassa soitto- ja tanssitaidoissaan. Esiintyjät: Pauliina Fred (traverso ja nokkahuilut), Anni Elonen (barokkiviulu), Solmund Nystabakk (teorbi ja barokkikitara).

Kuva: Jaakko Paarvala


BAROKKIMATKA

Lapsille ja nuorille suunnatulla Barokkimatkalla tavataan barokin aikakauden säveltäjämestarit: Peruukeissaan ja loisteliaissa puvuissaan lavalla touhuavat Händel, Bach, Telemann, Sammartini ja Corelli ilmielävinä! Dramatisoidussa konsertissa kuullaan säveltäjien itse kertomana hauskoja tarinoita heidän elämästään ja barokin aikakauden erikoisista ilmiöistä. Barokkimatka-yhtyeessä esiintyvät Anni Elonen (barokkiviulu ja juonto), Hanna Haapamäki (nokkahuilut ja traverso), Tatu Ahola (barokkisello) ja Mikko Ikäheimo (luuttu ja barokkikitara). 


Lue lisää

Kuva: Jaakko Paarvala


BAROKIN SÄVELIN

Barokin sävelin on erityisesti palvelutalojen ja laitosten asiakkaille suunnattu vuorovaikutteinen konsertti, joka sisältää barokkikappaleiden lisäksi vanhemmille kuulijoille tuttuja sävelmiä ja elementtejä. Esiintyjät kertovat tarinoita musiikkiin liittyen ja konsertin kuulijat saavat halutessaan osallistua musisointiin yhdessä muusikoiden kanssa. Esiintyjät: Anni Elonen (barokkiviulu), Hanna Haapamäki (nokkahuilut ja traverso).


Lue lisää

Kipinä Productions



KIPINÄ PRODUCTIONS

Kipinä Productions on kulttuurituotantoyhtiö ja yleisötyön asiantuntija. Kipinä toimii monipuolisesti kulttuurin kentällä tarjoten kulttuurialan yhteisöille ja yksittäisille taiteilijoille konserttien, tapahtumien ja taidekasvatusprojektien tuotantoa, yleisötyön suunnittelua, koulutusta ja toteutusta, erilaisia hallintopalveluja sekä taidealan täydennyskoulutusta.



Lue lisää

+358 50 5666 276

© Anni Elonen 2017

Kuvat: Chris-Tomas Konieczny Photography

(ellei toisin mainittu)